|
Sähkön merkitys asumismukavuuden tuojana on kiistaton. Tietoliikenneyhteydet, digitaalisuus ja laajakaista ovat niin ikään nykypäivää. Kun kiinteistö on asianmukaisesti kaapeloitu sekä sähkön että tietoliikenteen osalta, sen arvo säilyy ja kasvaa. Sisustaminen, tilojen muunneltavuus ja käytön joustavuus ovat avainsanoja suunniteltaessa ja toteutettaessa myös asuinkiinteistöjä. Jälkikäteen tehtävät muutokset esim. seinien rakenteisiin ovat kalliita, minkä vuoksi jo suunnitteluvaiheessa kannattaa ajatella tulevaisuutta, jopa kymmenien vuosien päähän. Kaapeleiden osuus rakentamisen kustannuksista on vähäinen. Niinpä siinä kohtaa ei tulevaisuuden asumismukavuuden kustannuksella kannata säästää. Yksityiskohdat kuten pistokkeiden määrä, niiden sijoittelu, tehon riittävä määrä, eteisten tunnistuskytkin, joka kytkee automaattisesti valon sisään astumisen yhteydessä, tietoliikenneyhteydet tarvittaviin huoneisiin, riittävä ja tehokas valaistus jne. on syytä miettiä itse läpi ja vielä keskustella asiantuntijan kanssa. Yhä yleistyvät turvajärjestelmät, samoin kiinteistöjen energiankäyttöön liittyvät säätelyjärjestelmät on nekin hyvä miettiä suunnitteluvaiheessa läpi. Kiinteistön tietoliikennekaapeloinnissa kannattaa valita avoin ratkaisu ja välttää joidenkin valmistajien luomia erikoisjärjestelmiä. Avoimet järjestelmät, standardinmukaiset komponentit ja valinnat eivät sido käsiä tulevaisuudessakaan. Langattomat verkot kiinteistöissä edellyttävät asianmukaista kaapelointia. Asiantuntijat auttavat tässä kiinteistön rakentajaa ja remontoijaa. Kaapeliteollisuuden tuotannon ympäristökuormitus on vähäistä. Draka ottaa jo mm. kaapeleiden suunnittelun raaka-ainevalinnoissa ympäristöseikat kattavasti huomioon. Kaapeleita valittaessa on tärkeää varmistua siitä, että ne täyttävät lainsäädännön edellytykset ja ovat standardinmukaisia. Halvin kaapeli ei välttämättä ole turvallisin.
|